Leivonmäki

Etelä-Savosta kotiinpäin palatessamme vaihdoimme juhlavaatteet Joutsan Teboililla retkivarusteisiin ja kurvasimme Leivonmäen kansallispuistoon. Aamupäivän tihkusade oli väistynyt ja perillä Leivonmäessä vallitsi aurinkoinen retkeilysää.



Lähdimme liikkeelle Selänpohjan parkkialueelta joka näytti olevan monen muunkin viikonloppuretkeilijän starttipaikka. Otimme suunnan kohti Lintuniemeä, josta löytyy laavu, telttailu- ja tulentekopaikka. Lintuniemen taukopaikalla olikin paljon syyskuun lopun retkeilijöitä nauttimassa upeasta syyskelistä.


Lintuniemestä jatkoimme matkaa kohti Joutsiniemeä polkureittiä pitkin. Reitti muuttui rannassa hyvin kivikkoiseksi ja vaikeakulkuiseksi. Vauhti hidastui, kun jokainen askel piti asetella huolellisesti. Polkureitti kulki aivan Sorsanselän rantoja pitkin ja välillä tuntui, että reitti katoaa veden alle.



Joutsiniemen tulentekopaikalla tuoksui makkara, mutta tuoksuista huolimatta jatkoimme matkaa niemen kärkeen. Joutsiniemestä lähdimme kulkemaan takaisin päin ja iloksemme paluureitti nousi ylös harjulle. Näkymät harjun päältä Sorsanselälle sekä Pirtinlahdelle olivat upeat!


Matka jatkui Pienen Pirttilammen läheisyydessä kohti Sysilammentietä, jota pitkin kuljimme jonkin matkaa. Käännyimme Mäyräkankaantielle, josta olisi voinut kerätä vaikka kokonaisen ämpärillisen karvarouskuja. Mäyrälammella reitti oli polveilevaa ja mäntyjen täyttämää.




Ennen kuin palasimme takaisin lähtöpisteeseen, teimme vielä koukkauksen Harjureitille. Nousimme ylös harjulle, josta oli hienot näkymät Isolle Pirttilammelle. 


Leivonmäen kansallispuiston maisemat olivat kauniit ja häivähdys ruskanvärejä teki pysähdyksestä pysähdyksen arvoisen. Leivonmäkeä voi lämpimästi suositella retkikohteeksi. Reitin varrelle osuneet nuotiopaikat laavuineen olivat hyvässä kunnossa ja sijaintinsa ansioista ihastuttavia taukopaikkoja. Kansallispuistoon voisi palata vielä uudelleen.




Piirsimme oman reitin rengasreittejä hyväksikäyttäen. Matkaa retkelle tuli 11,5 kilometriä. Aikaa reitin taivaltamiseen kului hieman yli kaksi tuntia. Reitti Movescountissa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanikan luontopolku ja Kasavuori

Kauhalan ulkoilualue

Sieniretki Keskuspuistoon