Ruukinranta

Sunnuntai käynnistyi hitaasti ja rauhallisesti, joten ulkoilemaan pääsimme vasta iltapäivän ollessa jo pitkällä. Päätimme retkeillä lähimaastossa, jotta pääsimme kulkemaan edes osan matkasta auringon paistaessa. 


Otimme suunnaksi Ruukinrannan ja Akseli Gallen-Kallelan museon. Gallen-Kallelan suunnittelema ja rakentama Tarvaspään ateljeelinna avattiin yleisölle vuonna 1961 Gallen-Kallelan Museona. "Erämaan kätköissä tahtoisin omistaa sakaraharjaisen linnan, jossa olisi torni harmaata kiveä, honka- ja tammipuuta." Gallen Kallela


Ruukinranta on Espoon kaupunginosan osa-alue Laajalahden rannalla. Ruukinrannassa sijaitsee myös luontotalo Villa Elfvik, josta olemme lähteneet retkelle aiemmin. Ruukinranta on rakennettu tiiliruukin alueelle. Gallen-Kallelan museolta ulkoilureitti lähtee kohti Munkkiniemeä siltoja pitkin.



Merenlahden ylityksen jälkeen jatkoimme rantareittiä pitkin Munkkinimen uimarannan kautta Munkkiniemen puistoon. Munkkiniemi on kuulunut 1600-luvulta lähtien Munkkiniemen kartanon maihin. Munkkiniemen puistotien eteläpuolelta löytyy muun muassa Villa Aalto, Aallon piirtämät Kansaneläkelaitoksen asuintalot, Munkkiniemen kartano sekä Eliel Saarisen suunnittelema massiivinen Kadettikoulu vuodelta 1918, joka toimii nykyisin Munkkiniemen koulutustalona.






Turuntien ylityksen ja Munkkivuoren 50-luvulla rakennetun asuinalueen jälkeen, käännyimme kulkemaan Talin Golf kentän viertä pitkin Talinrantaan. Talinranta on Ison Huopalahden rannalla sijaitseva varsin nuori kaupunginosa. 





Reitin varrelle osui myös Talinhuippu, joka on entinen Ison-Huopalahden kaatopaikka. Talinhuipun alue näyttää nykyisin normaalilta täyttömaakukkulalta, eikä sitä voi erottaa luonnonkukkuloista. Alueella on kuntopolkuja sekä Vermon hevosurheiluun liittyviä teitä.






Palasimme takaisin Ruukinrantaan Vermon raviradan ja rakenteilla olevan asuinalueen kautta. Ruukinrannasta on löytynyt tienrakennustöiden yhteydessä Ensimmäisen maailmansodan aikainen linnoitteen suojahuone. Suojahuone kuului venäläisten vuosina 1914 – 1918 rakentamaan, pääkaupunkiseutua ympäröivään Viaporin maa- ja merilinnoitukseen. Linnoituksen tarkoituksena oli suojata Kruunuvuoren selällä sijainnutta sotasatamaa ja kokonaisuudessaan se oli osa Pietarin kaupungin puolustusjärjestelyjä.  Suojahuone oli Museoviraston tutkimuskohteena. Tutkimukset kuitenkin päättyivät vuonna 2008 ja tienrakennusta estävän hankalan sijainnin vuoksi sen purkamiseen annettiin lupa.

Tämän kertainen reittimme sisälsi kaupunkihistoriaa parhaimmillaan! Reitille tuli pituutta lähes 11 kilometriä ja aikaa reitin kulkemiseen meni 1h 43minuuttia.
 Reitti Movescountissa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanikan luontopolku ja Kasavuori

Kauhalan ulkoilualue

Sieniretki Keskuspuistoon