Kallahti

Sateen ropistessa jälleen kerran ikkunaan, lähdimme retkeilemään toiselle puolelle kaupunkia. Ajoimme Kallvikinniementien parkkipaikalle, josta suuntasimme merenrantaan Villa Ullaksen pihapiirin kautta.


Merenrantaan päästyämme siirryimme kävelemään pitkin luontopolkua, jota ympäröi kauniit männyt.



Sää oli tälle syksylle tavanomainen, vettä tuli lähes kaatamalla ja maisemaa ympäröi jo tuttuakin tutumpi harmaus. Sadetakit päällä ja huput syvällä päässä lähdimme kulkemaan kohti Kallahdenharjun luonnonsuojelualuetta.



Kallahdenharjun luonnonsuojelualue sijaitsee Kallahdenniemessä, joka on virkistyskäytössä oleva ulkoilualue lähistön - ja miksei vähän kauempaakin tuleville asukkaille. Niemellä sijaitsee myös muutama muu suojeltu luontokohde, sekä suosittu uimaranta. Niemi kuuluu kokonaisuudessaan Helsingin Natura 2000 -alueisiin.





Vesisateesta huolimatta Kallahdenniemen uimarannalla näkyi lenkkeilijöitä, retkeilijöitä ja muutama purjelautailijakin.



Tarkoituksenamme oli kulkea uimarannalta vielä Kallahdenniemen rantaniityn luonnonsuojelualueelle, mutta poikettuamme Movescoutin reitiltä, jäi tuo lenkki tekemättä. Palasimme siis osittain samaa reittiä takaisin. Kallahdenharjulle, josta jatkoimme luontopolulle.




Harju on syntynyt 12 000 vuotta sitten mannerjäätikön sulamisvesien kasaamana. Se muodostaa kannaksen, joka yhdistää Kallahdenniemen mantereeseen. Kallahdenharju jatkuu mereen vedenalaisilla hiekkasärkillä ja hiekkapohjana. Vedenalaisen harjun korkeimmat kohdat ovat nyt saaria. 





Harjun kilpikaarnamäntymetsä on vain noin 150-vuotiasta, koska Krimin sodan aikana Vuosaaresta kaadettiin paljon metsää linnoitustarpeisiin. Kallahdenharju kuuluu kaupungin ainoana valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan.

Harjulta lähdimme kulkemaan Ison Kallahdenrantaan, jonka läheisyydestä löytyy kesäravintola Maininki sekä puistossa sijaitseva 160 -vuotias Sjökullan torppa, joka on säilynyt vaikka uudisrakentaminen on alueella ollut runsasta. 
Matka jatkui Lohiniemenrantaa pitkin. Rannasta löytyy monta yksityisessä käytössä olevaa saunaa, upeita asuinrakennuksia sekä  Villa Harbo, jonka rakennutti saksalainen arkkitehti Fritz Lüsch omalle perheelleen vuonna 1912. 
Lohiniemen rantapolun päätyttyä saavuimme aavehotelli Vuorantaan. Alkon koulutuskeskuksen toiminta Vuorannassa loppui vuonna 1999. Tämän jälkeen rakennuksissa aloitti Hotelli Vuoranta, jonka toiminta päättyi vuonna 2010 ja rakennukset jäivät rapistumaan. Tällä hetkellä yksi majoitusrakennuksista on muutettu asuinkäyttöön. Vanhan hotellin edustalta löytyy kuitenkin vielä pitkä laituri, josta avautuu näkymä Iso Kallahdelle.


Jatkoimme matkaa rantaa pitkin vaikka isompi polku päättyikin. Saavuimme Pikku Kortlahden rannalla sijaitsevalle norjalaisen Harry Salvesenin rakennuttama huvilan pihaan.Vuodesta 1953 lähtien huvila alueineen on ollut Oy Transmeri Ab:n omistuksessa. Kohtasimme talolta lähtevän tien päässä pienen haasteen, koska Transmeri oli aidannut alueen ja porttikin oli lukossa. No, aidan yli mentiin kiipeämällä ja palasimme Movescoutin piirtämälle reitille.
6.5 kilometrin kohdalla, aivan meren rannalta löytyi  katettu nuotiopaikka. Grillailemaan haluavan täytyy kuitenkin kantaa omat puut mukanaan, mutta roskat voi jättää paikalla olevaan roskikseen.

Nousimme Vuosaarensillan eteläpuolelta ylös polun korkeimmalle kohdalle, jossa sijaitsee Meri-Rastilan muinaisrantakivikko. Kivikko on ulkoilualueen merkittävin geologinen nähtävyys, joka hyväksyttiin luonnonsuojelukohteeksi Helsingin uusimpaan luonnonsuojeluohjelmaan vuosille 2008-2016. Ikää muinaisrannalla on noin 7000 vuotta. Lähes luonnontilainen muodostuma sisältää pyöristyneistä kivistä koostuvan pirunpellon lisäksi suuria lohkareita ja pienempiä kivikoita.


Vaikka retkeilimme keskellä Itä-Helsinkiä, ei asvaltilla kulkemista tullut juuri laisinkaan - loppumatkasta kuljimme muutaman sata metriä Meri-Rastilan tien vartta pitkin. Teimme vielä pienen lenkin Ullaksen puistoon, jotta saimme Kallvikinniemen oikaisussa menetettyä matkaa takaisin.

Paljon nähtävää ja koettavaa löytyy myös keskeltä kaupunkia. Matkaa kaupunkiretkelle tuli 10.3 kilometriä ja aikaa kului lähes kaksi tuntia.
 Reitti Movescountissa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanikan luontopolku ja Kasavuori

Kauhalan ulkoilualue

Sieniretki Keskuspuistoon