Metsäretki Siikajärvellä

Alkuviikosta saatiin Etelä-Suomeenkin lumipeite - ja siitähän se ajatus sitten lähti! Olimme koko syksyn puhuneet lumikenkäilystä ja lumikenkien tuomista uusista mahdollisuuksista retkeilyyn. Koskaan emme olleet moisia vekottimia jalkaamme laittaneet, mutta kerta se on ensimmäinenkin! Laitoimme Helsingin Ladulle viestiä perjantaiaamuna ja pian sieltä otettiinkin yhteyttä. Sovimme treffit Maunulanmajalle ja kaksi paria lumikenkiä sekä sauvoja siirtyivät automme takakonttiin.


Lauantaiaamu valkeni poutaisena ja ulkona oli pikku pakkanen eli oikein mukava päivä lähteä kokeilemaan lumikenkäilyä. Kengät kyydissä suunnistimme Siikajärvelle ja Nuuksion kansallispuistoon. 


Suomen Ladun sivuilla väitetään lumikenkäilyn olevan helppo ja hauska lihaskuntolaji kaikenikäisille ja -kuntoisille. Muutama kokeiluaskel Hotelli Nuuksion parkkipaikalla ja kohti metsää!


Melko pian retken alussa totesimme lumikenkäilyn sauvojen kanssa olevan huomattavasti raskaampaa kuin pelkkä metsässä kävely. Matkavauhti ei ollut päätä huimaava, mutta eteenpäin mentiin kapeita polkuja pitkin.


Koska lumikenkäily oli meille täysin uusi laji, huomasimme pian, ettei ole ehkä tarkoituksen mukaista lähteä kiertämään 11 kilometrin lenkkiä ja päätimme rakentaa reitin jaksamisen mukaan. Lähdimme seuraamaan Soidinkierroksen vihreitä neliöitä. 


Muutama kilometri käveltiin pitkin valmista polkua, kunnes lähdimme kokeilemaan todellista metsäretkeilyä. Suunnistimme kohti kallioita ja kuusimetsiä. Lumikengät toimivat moitteettomasti pehmeässä lumessa ja liikkuminen oli huomattavasti mukavampaa kuin valmiilla polulla.




Pian kuitenkin saavuimme keskellä metsää sijaitsevan mökkikylän laitamille, jonka vuoksi jouduimme kiertämään mökit tiheän metsän läpi. Lumen syvyys ei ole vielä kovin merkittävä, joten kulkuvauhti hidastui risuja, puroja ja kantoja väistellessä. 


Metsästä palasimme jonkin verran takaisin päin ja lähdimme kulkemaan kohti Kaislampea. Kaislammen rannalla uskaltauduimme jäälle, jossa lumikenkäily oli nautinnollista. Aurinko pilkotti puiden lomasta, ympärillä oli täysin hiljaista, vain sauvojen suihke seurana.



Lammen rannalta nousimme jälleen metsään, josta palasimme takaisin merkitylle reitille ja kohti parkkipaikkaa.


Kuljimme lumikengillä 7.3 kilometriä ja aikaa Nuuksion metsissä kului lähes kaksi ja puoli tuntia. 


Lumikengillä pääsee liikkumaan vaihtelevissa maastoissa jokaisella kelillä. Epätasainen maasto ja sauvojen käyttö lisäävät lumikenkäillessä energiankulutusta ja nostavat sykettä. Lumikenkäily on juuri niin rankkaa kuin kulkija päättää sen olevan. Hauska laji - varmasti kokeilemme uudelleen! 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanikan luontopolku ja Kasavuori

Kauhalan ulkoilualue

Sieniretki Keskuspuistoon