Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Metsäretki Siikajärvellä

Kuva
Alkuviikosta saatiin Etelä-Suomeenkin lumipeite - ja siitähän se ajatus sitten lähti! Olimme koko syksyn puhuneet lumikenkäilystä ja lumikenkien tuomista uusista mahdollisuuksista retkeilyyn. Koskaan emme olleet moisia vekottimia jalkaamme laittaneet, mutta kerta se on ensimmäinenkin! Laitoimme  Helsingin Ladulle  viestiä perjantaiaamuna ja pian sieltä otettiinkin yhteyttä. Sovimme treffit Maunulanmajalle ja kaksi paria lumikenkiä sekä sauvoja siirtyivät automme takakonttiin. Lauantaiaamu valkeni poutaisena ja ulkona oli pikku pakkanen eli oikein mukava päivä lähteä kokeilemaan lumikenkäilyä. Kengät kyydissä suunnistimme Siikajärvelle ja Nuuksion kansallispuistoon.  Suomen Ladun sivuilla väitetään l umikenkäilyn olevan helppo ja hauska lihaskuntolaji kaikenikäisille ja -kuntoisille.  Muutama kokeiluaskel Hotelli Nuuksion parkkipaikalla ja kohti metsää! Melko pian retken alussa totesimme lumikenkäilyn sauvojen kanssa olevan huomattavasti raskaampaa kuin pelkkä m

Neljän lammen kierros, Kirkkonummi

Kuva
Viime viikkoisen Salmen 10.4 kilometrin peruslenkin jälkeen suuntasimme tällä viikolla Kirkkonummelle, Meikon ulkoilualueelle. Siinä missä Salmen lenkillä väistelimme kuralätäköitä ja tarvoimme loskassa, pääsimme Meikolla kulkemaan pakkasen kovettamilla poluilla. Kesällä kiersimme Meikojärjen ja nyt päätimme suunnata Neljän lammen kierrokselle. Neljän lammen kierros on P orkkalan Polun ( yhteistyössä Metsähallituksen kanssa)  toteuttama reitti Meikon alueella. Myöhemmin reittiin on lisätty  vielä laajennus Mustjärven yläpuolisille kallioille. Päivän kääntyessä jo pitkälle iltapäivään, saavuimme Korsolammentien parkkialueelle, joka oli lähes ääriään myöden täynnä. Eipä tarvitsisi yksinään viettää aikaa Kirkkoummen metsissä! Parkkialueelta suuntasimme vihrein reittimerkein merkatulle Kotopolulle.  Kotopolun alussa pääsimme jo ihastelemaan jäätaidetta osittain jäätyneessä metsäpurossa. Metsäpuron solistessa kovalla vauhdilla alas kallioilta, me lähdimme puolestamme

Vuoden 2017 viimeinen ja vuoden 2018 ensimmäinen

Kuva
Valon vähyyden ja myöhäisten aamujen vuoksi viimeisimmät retkemme ovat sijoittuneet pääkaupunkiseudulle, eikä vuoden 2017 viimeinen tai kuluvan vuoden ensimmäinenkään retki tehneet tässä poikkeusta. Viime vuoden viimeisenä päivänä päätimme lähteä tutustumaan talviseen Uutelaan ja Särkkäniemen luonnonsuojelualueelle. Lähdimme liikkeelle Aurinkolahdesta ja kuljimme Vuosaaren golfkentän vierustaa pitkin aina Porslahden venesatamaan saakka todetaksemme, että suunniteltu reittimme olisi kulkenut yksityisalueen kautta. Käännyimme ympäri ja lähdimme kulkemaan metsäpolkuja pitkin kohti Uutelan ulkoilualuetta. Uutelassa on kahdeksikon muotoinen luontopolku, joka koostuu kahdesta eripituisesta kierroksesta. Me aloitimme ”Kluuvijärviä ja rantaniittyjä” – kierroksella, jonka pituus on noin 1,5 kilometriä. Reitin varrelle osuu myös Skattan tila, josta Miina Äkkijyrkkä sai häädön 2010.  Uutelan luonto  on monipuolista. Siellä vaihtelevat kuivat ja tuoreet kangasmetsät sekä palja