Tekstit

Sähköllä Suomenlahden ympäri, retkipäivä 9

Kuva
 Yhdeksännen retkipäivän aamiainen nautittiin heinäkuisessa auringonpaisteessa Marimekon ja Arabian astioista Tallinnan vanhassakaupungissa. Bruschetta Pientä shoppailua Tallinnassa ja pian olikin aika suunnata Suomenlahden yli kotiin. Ajoimme Muugan konttisatamaan, josta laivamme lähti kohti Helsinkiä ja Vuosaarta. Kokemus tämäkin! Muuga Konttisatama Nautiskelimme pientä evästä Finbo Gargolla ja pelasimme korttipelejä ajankuluksi. Saavuimme Vuosaaren satamaan aikataulussa. Tästä vielä pieni ajomatka kotiin ja reitti Suomenlahden ympäri oli valmis. Vuosaaren satama-alue Vielä viimeiset kilometrin ennen kotia Pieni yhteenveto reissusta. Reitti kokonaisuudessaan Ajetut kilometrit ja kulutettu energia Keskikulutus watit/kilometri. Kokonaisajoaika kaksi päivää ja kaksi tuntia Autossa tuli siis istuttua jokunen tovi. Hyvin kuitenkin pärjäsimme. Auto, navigaattori sekä huumori toimivat loppuun saakka. Niin ja Tallinnan poliisimysteerikin selvisi. " Raaka murha Tallinnan turistialueen yt

Sähköllä Suomenlahdenympäri, retkipäivä 8

Kuva
 Aamu alkoi Riiassa sateen ropinaa kuunnellen. Rauhallinen herätys ja hotelliaamiaiselle. Aamiainen oli perinteinen hotelliaamiainen, eikä aamiaisella tarvinnut olla yksin, kuten Gdanskissa ja Kaunasissa. Vapaan pöydän löytäminen klo 9.30 oli päivän ensimmäinen haaste. Aamiainen Riga Islande Hotellissa Ennen seuraavalle siirtymätaipaleelle lähtöä, kävimme vielä kuvaamassa Riikaa hotellimme näköalaparvekkeelta. Olemme käyneet Riiassa nyt kolmesti ja kaksi viimeisintä kertaa on Riiassa satanut. Vanšu tilts-silta Riian kaupunki Pietarinkirkko ja Riian tiedeakatemia Katedraali Haimme Rimistä vielä matkaeväät ja suuntasimme latausasemalle. Auto saatiin ladattua ja matka kohti Tallinnaa alkoi. Kattohaikara Riian ja Tallinnan välillä oli runsaasti rekkaliikennettä, joka hidasti matkantekoa. Neljän kilometrin jono Salacgrīvan   silta ei ilmeisesti kestä liikennettä kahteen suuntaan, joten jouduimme odottamaan s

Sähköllä Suomenlahden ympäri, retkipäivä 7

Kuva
Kaunasissa heräilimme rauhalliseen aamuun. Ajomatka olisi lyhyempi, eikä aikataulupaineita sulkeutuvien kohteiden vuoksi ollut. Aamiaisen jälkeen suuntasimme Kaunasin vanhaankaupunkiin. Arkkienkeli Mikaelin kirkko Kaunasin tärkein ostoskatu, Laisves aleja, on kaunis puiden reunustama kävelykatu. Kävelykadulla on mittaa noin kaksi kilometriä ja sen varrelta löytyy  kaupat, kahvilat ja ravintolat. Laisves aleja Gdanskin tai Sopotin ruuhkista ei Kaunasissa ollut tietoakaan ja kuljimmekin kävelykadulla turisteina kuvia räpsien. Arkkienkeli Mikaelin kirkko Kuvaaja Suihkukaivo Kalastaja 1972 Silta Nemunas joen yli saarelle Kaunasista löytyy myös toinen puoli, joka ei ole niin siloteltu ja valokuvauksellinen, kuin kävelykatu vanhoine rakennuksineen. Toisenlainen Kaunas Kävelykadulla kuljettuamme otimme kohteeksemme Kaunasin linnan. Ennen linnalle pääsyä päätimme