Kosken kuohuja Nukarilla
Suunnitelmissa oli lähteä luontoretkeilemään Liesjärven kansallispuiston maisemiin Tammelaan, mutta aamun sade laittoi retkisuunnitelmat uusiksi. Sadepäivän Tammela vaihtuikin Nukarin kylään Nurmijärvellä.
Edellisen karran piipahdimme Nukarilla joulukuun lopussa, jolloin kevyt lumipeite verhosi maisemaa ja jää oli tehnyt taidetta joen töyräille. Tuolloin päätimme tulla ihastelemaan koskea vielä uudemman kerran keväisemmässä kelissä.
Jätimme auton tihkusateessa parkkipaikalle, joka löytyy heti Nummenniityntien ja Nukarintien risteyksen jälkeen oikealta. Edellisen kerran lähdimme parkkipaikalta kulkemaan heti kohti koskea, mutta nyt päädyimme kiertämään joelle Vantalantien kautta.
Pysähdyimme ihastelemaan Lohenojan kuohuja ja joen ylityksen jälkeen saavuimme Nukarin koulumuseon kulmille, josta suuntasimme Hattarantien kautta takaisin joen rantaan. Luonto oli jo kauniin vihreää ja voi vain kuvitella miltä paikalla näyttää muutaman viikon päästä tuomien kukkiessa.
Laskeuduimme erittäin liukasta polkua sillalle, josta nousimme metsän siimekseen. Joen rannalla kulkee polkuja, mutta ympyräreittiä emme ainakaan talvella onnistuneet rannan polun ja ylempänä kulkevan polun välille rakentamaan. Nyt päädyimme kulkemaan kangasmetsässä kulkevia polkuja pitkin aina Syvänojantielle saakka.
Syväojantien ylityksen jälkeen kuljimme pitkin metsätietä aina Raalantielle, josta alkoikin matkamme tylsin osuus eli asfalttitien reunus. Toki matkalla riitti maalaisidylliä ihailtavaksi.
Raalantieltä nousimme jyrkästi takaisin Syväojantielle ja kurvasimme takaisin metsään ja kohti Nukarinkoskea.
Loppumatka ihailtiin Nukarinkoskea, joka onkin komea luonnonnähtävyys. Koski on Vantaanjoen vesistön suurin koskijakso. Pituutta koskelle kertyy 1300 metriä ja pudotusta 25 metriä.
Muutama kuva padolta myös joulukuussa 2019
Edellisen karran piipahdimme Nukarilla joulukuun lopussa, jolloin kevyt lumipeite verhosi maisemaa ja jää oli tehnyt taidetta joen töyräille. Tuolloin päätimme tulla ihastelemaan koskea vielä uudemman kerran keväisemmässä kelissä.
Jätimme auton tihkusateessa parkkipaikalle, joka löytyy heti Nummenniityntien ja Nukarintien risteyksen jälkeen oikealta. Edellisen kerran lähdimme parkkipaikalta kulkemaan heti kohti koskea, mutta nyt päädyimme kiertämään joelle Vantalantien kautta.
Pysähdyimme ihastelemaan Lohenojan kuohuja ja joen ylityksen jälkeen saavuimme Nukarin koulumuseon kulmille, josta suuntasimme Hattarantien kautta takaisin joen rantaan. Luonto oli jo kauniin vihreää ja voi vain kuvitella miltä paikalla näyttää muutaman viikon päästä tuomien kukkiessa.
Laskeuduimme erittäin liukasta polkua sillalle, josta nousimme metsän siimekseen. Joen rannalla kulkee polkuja, mutta ympyräreittiä emme ainakaan talvella onnistuneet rannan polun ja ylempänä kulkevan polun välille rakentamaan. Nyt päädyimme kulkemaan kangasmetsässä kulkevia polkuja pitkin aina Syvänojantielle saakka.
Syväojantien ylityksen jälkeen kuljimme pitkin metsätietä aina Raalantielle, josta alkoikin matkamme tylsin osuus eli asfalttitien reunus. Toki matkalla riitti maalaisidylliä ihailtavaksi.
Raalantieltä nousimme jyrkästi takaisin Syväojantielle ja kurvasimme takaisin metsään ja kohti Nukarinkoskea.
Loppumatka ihailtiin Nukarinkoskea, joka onkin komea luonnonnähtävyys. Koski on Vantaanjoen vesistön suurin koskijakso. Pituutta koskelle kertyy 1300 metriä ja pudotusta 25 metriä.
Kosken keskivaiheella silta ylittää Vantaanjoen Nukarin tammeksi kutsutun padon kohdalla. Miljöö tarjoaa upean ympäristön kalastukselle ja perheretkeilylle.
Muutama kuva padolta myös joulukuussa 2019
Mikäli kosken haluaa kiertää rantoja pitkin, tulee reitille pituutta vajaat kolme kilometriä. Me saimme kaikkinensa retkelle matkaa 6.3 kilometriä ja kosken ihailuineen aikaa reitin kulkemiseen kuluin noin puolitoista tuntia.
Joen varresta löytyy myös muutama nuotiopaikka sekä laavu, jotka olivat nyt korona-aikaan poissa käytöstä, mutta talvella saimme makkarat laavulla grillattua.
Kommentit
Lähetä kommentti