Petikko

Liikkeelle lähdimme Petikosta, Tallimäentien parkkialueelta. Kuljimme Petikon kuntorataa pitkin Keimolan yhdysreitille.


Petikko on monipuolinen luonto- ja virkistysalue Länsi-Vantaalla. Petikko on osa Vantaan laajinta yhtenäistä metsäaluetta ja sillä on keskeinen osa pääkaupunkiseudun viherkehää.


Petikko on maisemaltaan vaihteleva alue. Yli puolet Vantaan omistamista luonnonsuojelualueista sijaitsevat Petikossa. Petikon alueella voi kokea Natura 2000 -verkoston vanhoissa metsissä erämaatunnelmaa tai nauttia kulttuurimaisemasta.

Petikossa tiheän puuston takaa voi avautua yllättäen pieni avosuo, ja Keimolan Isosuon komea suomaisema hakee vertaistaan. Metsien lomassa on avaria peltoja ja niittyjä. Petikossa on myös Vehkalanmäen täyttömäki.


Petikossa kaikki kyltittömätkin reitit ja muun muassa Keimolan yhdysreitti on varattu talvisin ainoastaan hiihtäjille, silloin kun reitille on kunnostettu hiihtoalue. Keimolan Kirkkassa sijaitsee Keimola Golf. Reittimme kulki pitkin golf-kentän vartta, ennen kuin käännyimme takaisin kohti Petikkoa.


Petikon ja Keimolan yhdysreitti oli pituudeltaan 11 kilometriä ja aikaa lenkkiin kului 1h 50min. Petikossa on runsas kuntopolkuverkosto, josta suurin osa valaistua. Hyvä retkikohde ennen talvea ja hiihtokautta.

 Reitti Movescountissa


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Espoon rantaraitti

Hanikan luontopolku ja Kasavuori

Kauhalan ulkoilualue