Lähiretkeilyä Porkkalassa
Olin sellanut nettiä jo jokusen aikaa lähiretkikohteita etsien ja nyt jäin lukemaan Karin ja Aarnon seikkailua Porkkalassa.
Olemme kierrelleet Kirkkonummen kohteissa jo monia kertoja, mutta Porkkala ollaan tietoisesti jätetty väliin, sillä sinne ei ole saanut piirrettyä kunnon rengasreittiä. Karin ja Aarnon tarinasta löytyi kartta ja siihen piirretty rengasreitti, joten nyt ei ollut enää mitään syytä jättää Porkkalaa väliin.
Olen lueskellut monia tarinoita Porkkalasta ja sen upeasta merimaisemasta, joten odotukset päivän retkelle olivat korkeat. Säätiedotuksessa luvattu aurinko ei pilviverhon takaa päässyt kirkastamaan retkeämme ja tuulikin oli navakka kun saavuimme Porkkalaan.
Jätimme auton Porkkalantien päähän, josta kävelimme pienen matkan Sarapotintietä pitkin, ennenkuin astuimme metsään. Heti metsään päästyämme oli edessä kallioita ja upeita mäntyjä monine mutkineen ja kelottuneine oksineen.
Kujettuamme pienen matkan pääsimme ensimmäisen kerran nauttimaan upeista maisemista, jotka avautuivat kalliolta Itämerelle.
Matkamme jatkui kallioilla keikuen. Edellisyön sateet olivat liukastaneet kallion petollisen liukkaaksi ja kallioilla kulkiessa sai olla hyvinkin tarkkana, ettei pito petä, sillä joissakin kohdin suunta olisi ollut suoraan mereen. Rantakalliot ovatkin jyrkkyydessään syysliukkailla vaarallisia, mikä kannattaa ottaa huomioon alueella liikkuessa.
Porkkalasta löytyy myös Vetokannas, joka on Vantaan kaupungin omistama virkistysalue. Alueen luonto on jylhää ulkosaaristotyyppistä maisemaa. Vetokannaksen läheisyydessä sijaitsevat myös Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen, Kirkkonummen kunnan ja Nurmijärven kunnan virkistysalueet, jotka yhdessä muodostavat laajan Porkkalan virkistysalueen ja josta löytyy tulipaikat, puuceet, suot ja silokalliot.
Porkkalassa sijaitsi aikoinaan yksi Suomen yksi neljästä ensimmäisestä kansallispuistosta, joka oli perustettu 1938. Sodan ja sitä seuranneen rauhanteon myötä Porkkala annettiin Neuvostoliitolle vuokralle. Kansallispuisto lakkautettiin virallisesti vuonna 1956, kun Neuvostoliitto palautti alueen Suomelle. Alueelta löytyy myös sodan aikaisten tykkien paikkoja, joita voi löytää kiviröykkiöitä tarkkailemalla.
Porkkalan status kansallispuistona nousi keskiöön jälleen viime vuonna, kun Suomeen päätettiin perustaa uusi kansallispuisto 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Tämän kisan Porkkala kuitenkin hävisi täpärästi Hossalle. Tästä huolimatta tulee Porkkalan alue uudistumaan tämän vuoden aikana ja jo nyt alueelta löytyy monia parannuksia. Reitistöä on uusittu ja monet muutkin parannukset ovat olleet käytössä syyskuun lopulta saakka. Porkkalasta löytyykin tätä nykyään hyvin merkitty ja viitoitettu noin 2,6 km rengasreitti sekä 3,6 km nauhareitti, jotka yhdistävät kaikki parkkialueet, taukopaikat ja nähtävyydet toisiinsa.
Matkamme jatkui reittimerkkejä seuraten ja saavuimme Helsingin toiselle luotsiasemalle, joka on valtion aluetta ja näin ollen retkeilijöiltä suljettu. Polku jatkui kohti Porkkalanniemen eteläkärkeä luotsiaseman aitaa mukaellen.
Porkkalasta löytyy myös upeat silokalliot, josta aukesi huikeat näkymät merelle. Antamalla mielikuvitukselle valtaa, kuvitteleimme näkevämme eteläiseen naapurimaahamme saakka, sillä Porkkalanniemi sijaitsee Suomenlahden kapeimmassa kohdassa, josta on vain 36 kilometriä Viron pohjoisrannikolle.
Päätimme pysätyä navakasta syystuulesta huolimatta nauttimaan pienet eväämme silokallioiden kupeessa olevalle levähdyspaikalle. Tuoreiden korvapuustien kadottua, jatkoimme matkaa niemen kärkeen.
Niemenkärjestä löytyi merkkejä Porkkalan eläimistöstä. Matkalla Porkkalaan olimme tehneet jo runsaasti havaintoja peuroista, mutta Porkkalassa taitaa asustella joku lihansyöjäkin, sillä vain lyhyen matkan sisällä löysimme lokin syödyn ruumiin, kuin myös puussa sorkastaan roikkuvan luurangonkin. Oli tainnut peuran vasa päätyä osaksi luonnon kiertokulkua.
Niemenkärjestä lähti valkoisin reittimerkein varustettu polku kohti Tallundin parkkipaikkaa. Tällä polulla oli puisia siltoja helpottamassa kulkua kallioisessa maastossa. Polulla on pituutta keittopaikalta parkkipaikalle n. 1.4 kilometriä. Loppumatka takaisin autolle kuljettiin tylsästi Tallundintietä pitkin.
Vahva suositus Porkkalalle, sillä monipuolinen ja osin eksoottisenkin oloinen saaristoluonto on oiva kohde kaikille meren ystäville. Aluetta voi parhaiten ehkä luonnehtia sen jylhät kalliorannat sekä korkealta, Telegrafbergetiltä avautuva panoraamanäköala aavalle merelle. Rantakalliometsiköstä löytyy myös viisi pronssikautista hautapaikkaa.
Olemme kierrelleet Kirkkonummen kohteissa jo monia kertoja, mutta Porkkala ollaan tietoisesti jätetty väliin, sillä sinne ei ole saanut piirrettyä kunnon rengasreittiä. Karin ja Aarnon tarinasta löytyi kartta ja siihen piirretty rengasreitti, joten nyt ei ollut enää mitään syytä jättää Porkkalaa väliin.
Olen lueskellut monia tarinoita Porkkalasta ja sen upeasta merimaisemasta, joten odotukset päivän retkelle olivat korkeat. Säätiedotuksessa luvattu aurinko ei pilviverhon takaa päässyt kirkastamaan retkeämme ja tuulikin oli navakka kun saavuimme Porkkalaan.
Jätimme auton Porkkalantien päähän, josta kävelimme pienen matkan Sarapotintietä pitkin, ennenkuin astuimme metsään. Heti metsään päästyämme oli edessä kallioita ja upeita mäntyjä monine mutkineen ja kelottuneine oksineen.
Kujettuamme pienen matkan pääsimme ensimmäisen kerran nauttimaan upeista maisemista, jotka avautuivat kalliolta Itämerelle.
Matkamme jatkui kallioilla keikuen. Edellisyön sateet olivat liukastaneet kallion petollisen liukkaaksi ja kallioilla kulkiessa sai olla hyvinkin tarkkana, ettei pito petä, sillä joissakin kohdin suunta olisi ollut suoraan mereen. Rantakalliot ovatkin jyrkkyydessään syysliukkailla vaarallisia, mikä kannattaa ottaa huomioon alueella liikkuessa.
Porkkalasta löytyy myös Vetokannas, joka on Vantaan kaupungin omistama virkistysalue. Alueen luonto on jylhää ulkosaaristotyyppistä maisemaa. Vetokannaksen läheisyydessä sijaitsevat myös Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen, Kirkkonummen kunnan ja Nurmijärven kunnan virkistysalueet, jotka yhdessä muodostavat laajan Porkkalan virkistysalueen ja josta löytyy tulipaikat, puuceet, suot ja silokalliot.
Porkkalassa sijaitsi aikoinaan yksi Suomen yksi neljästä ensimmäisestä kansallispuistosta, joka oli perustettu 1938. Sodan ja sitä seuranneen rauhanteon myötä Porkkala annettiin Neuvostoliitolle vuokralle. Kansallispuisto lakkautettiin virallisesti vuonna 1956, kun Neuvostoliitto palautti alueen Suomelle. Alueelta löytyy myös sodan aikaisten tykkien paikkoja, joita voi löytää kiviröykkiöitä tarkkailemalla.
Porkkalan status kansallispuistona nousi keskiöön jälleen viime vuonna, kun Suomeen päätettiin perustaa uusi kansallispuisto 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Tämän kisan Porkkala kuitenkin hävisi täpärästi Hossalle. Tästä huolimatta tulee Porkkalan alue uudistumaan tämän vuoden aikana ja jo nyt alueelta löytyy monia parannuksia. Reitistöä on uusittu ja monet muutkin parannukset ovat olleet käytössä syyskuun lopulta saakka. Porkkalasta löytyykin tätä nykyään hyvin merkitty ja viitoitettu noin 2,6 km rengasreitti sekä 3,6 km nauhareitti, jotka yhdistävät kaikki parkkialueet, taukopaikat ja nähtävyydet toisiinsa.
Matkamme jatkui reittimerkkejä seuraten ja saavuimme Helsingin toiselle luotsiasemalle, joka on valtion aluetta ja näin ollen retkeilijöiltä suljettu. Polku jatkui kohti Porkkalanniemen eteläkärkeä luotsiaseman aitaa mukaellen.
Porkkalasta löytyy myös upeat silokalliot, josta aukesi huikeat näkymät merelle. Antamalla mielikuvitukselle valtaa, kuvitteleimme näkevämme eteläiseen naapurimaahamme saakka, sillä Porkkalanniemi sijaitsee Suomenlahden kapeimmassa kohdassa, josta on vain 36 kilometriä Viron pohjoisrannikolle.
Päätimme pysätyä navakasta syystuulesta huolimatta nauttimaan pienet eväämme silokallioiden kupeessa olevalle levähdyspaikalle. Tuoreiden korvapuustien kadottua, jatkoimme matkaa niemen kärkeen.
Niemenkärjestä löytyi merkkejä Porkkalan eläimistöstä. Matkalla Porkkalaan olimme tehneet jo runsaasti havaintoja peuroista, mutta Porkkalassa taitaa asustella joku lihansyöjäkin, sillä vain lyhyen matkan sisällä löysimme lokin syödyn ruumiin, kuin myös puussa sorkastaan roikkuvan luurangonkin. Oli tainnut peuran vasa päätyä osaksi luonnon kiertokulkua.
Niemenkärjestä lähti valkoisin reittimerkein varustettu polku kohti Tallundin parkkipaikkaa. Tällä polulla oli puisia siltoja helpottamassa kulkua kallioisessa maastossa. Polulla on pituutta keittopaikalta parkkipaikalle n. 1.4 kilometriä. Loppumatka takaisin autolle kuljettiin tylsästi Tallundintietä pitkin.
Vahva suositus Porkkalalle, sillä monipuolinen ja osin eksoottisenkin oloinen saaristoluonto on oiva kohde kaikille meren ystäville. Aluetta voi parhaiten ehkä luonnehtia sen jylhät kalliorannat sekä korkealta, Telegrafbergetiltä avautuva panoraamanäköala aavalle merelle. Rantakalliometsiköstä löytyy myös viisi pronssikautista hautapaikkaa.
Yritimme seurailla Karin ja Aarnon jalanjälkiä ja matkaa näille jäljille kertyi 9.5 kilometriä ja aikaa saimme matkaan kulumaan kaikkine pysähdyksineen reilut 2.5 tuntia.
Kommentit
Lähetä kommentti