Retki Suolikkaalle
Uudenmaan rajojen sulkeminen pakotti keksimään retkeilyreittejä rajojen sisällä. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä monet retkeilypaikat ovat täyttyneet ulkoilijoista ja vaadittua etäisyyttä on ollut vaikea ottaa.
Jatkoimme patikointia takaisin Suolikkaan rannalle. Suolikkaalla polku kulki kalliolla ja kiipeämistä tälläkin osuudelle riitti. Kalliolta laskeuduttiin kuusimetsään, josta loppumatka taivallettiin metsäautotietä takaisin Vihdintien varteen.
Ajattelimme lähteä tekemään retkeilysumasta huolimatta kunnon metsäretken Nuuksion järvimaisemiin. Olemme käyneet Suolikkaalla edellisen karran syyskuussa 2018 ja ajattelimme reitin olevan hippusen hiljaisempi kuin Solvallasta tai Kattilasta lähtevät reitit.
Jätimme auton Vihdintien varressa olevalle levennykselle, sillä kahden vuoden takainen pikkutie oli ketjulla suljettu ja tien reunalle oli aseteltu kiviä ehkäisemään ylimääräinen pysäköinti. Kävelimme pienen matkan valtatien laitaa pitkin, josta poikkesimme metsätielle.
Metsätien laidasta lähdimme kulkemaan aurinkoista polkua pitkin kohti Suolikkan rantaa. Edellisellä kerralla Suolikkaalla ollessamme, sadepilvet roikkuivat maiseman yllä ja loppumatkasta jäimmekin rankkasateen jalkoihin. Tällä kertaa Suolikas kimmelsi kevätauringon valossa.
Suolikasta kuvaillaan karuksi ja kirkasvetiseksi järveksi, eikä suotta. Rannoilta pääsi ihailemaan vedenalaista maailmaa monessakin kohtaa.
Suolikkaan naapurina on Sarkkinen, jonka päätimme kiertää, jotta saimme matkaan lisää pituutta. Suolikkaan ja Sarkkisen välinen kannas on kapeimmillaan vain noin 30 metriä leveä.
Polku kulki pitkin Sarkkisen rantoja suopursujen lomassa kohti Saarijärveä. Saarijärvellä kevättuuli puhalteli pintaan vaahtopäitä. Sarkkisella ja Saarijärvellä polku kulki hyvin vaihtelevissa maisemissa - osin kuljimme pitkin kuusimetsää, osin kallioita ja soita. Osui reitille myös komea koivikkokin sekä upeita metsäpuroja, joiden solinaa olisi voinut jäädä kuuntelemaan pidemmäksikin aikaa.
Saarijärveltä kohti Pöksynhaaraa, reitti kulki aarnimetsässä ja nousi korkealle kalliolle, josta avautui huikaisevat näköalat alas suolle sekä Pöksynhaaran korpijärvelle.
Jatkoimme patikointia takaisin Suolikkaan rannalle. Suolikkaalla polku kulki kalliolla ja kiipeämistä tälläkin osuudelle riitti. Kalliolta laskeuduttiin kuusimetsään, josta loppumatka taivallettiin metsäautotietä takaisin Vihdintien varteen.
Tällä kertaa matkaa retkellemme tuli 11.5 km ja aikaa reitin läpikulkemiseen kului tasan kolme tuntia.
Suolikkaan ja sen naapurijärvien maisemat ovat huikeat! Reitti on haastava kulkea ja vaatii varmajalkaisuutta. Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen Suolikas!
Kommentit
Lähetä kommentti