Petas ja Petikko

Lauantai-aamun retkemme suuntautui Vantaalle, tarkemmin Petaksen ja Petikon alueelle. Petas on pieni omakotialue Länsi-Vantaalla, joka on rakennettu Lapinkylän Petas-talon takamaille 1950-luvulla ja Petikko puolestaan kuuluu Myyrmäen suuralueeseen.


Jätimme aamutuimaan auton hiljaisen kadunvarteen ja sukelsimme Petaksen metsiin junaradan alitse. Kehäradan laidalla sijaitsee suoalue, johon törmäsimme jo retken alkuvaiheilla. Runsaiden vesisateiden vuoksi suoalue oli tulvinut ja polulla kulkeminen olisi vaatinut pitkävartiset kumisaappaat. Monessa kohtaa poluille tulvinut vesi pakottikin meidät tekemään ylimääräisiä lenkkejä syvemmälle metsään.



Metsästä suuntasimme Turvetielle, ennen kuin reittimme palasi takaisin metsän siimekseen. Saavuimme Keimolaan, josta löytyy muun muassa yksi Länsi-Vantaan luonnonsuojelukohteista, Isosuo.


Keimolan Isosuo on pääkaupunkiseudun laajin keidas- eli kohosuo kaksine keidaskeskuksineen. Suoalueella löytyy monia Etelä-Suomessa uhanalaisiksi määriteltyjä suotyyppejä, esimerkiksi koivuluhta, saniaiskorpi ja sararäme. Pohjoisen puoleisen keidaskeskuksen alueella on laajahko neva hienoine suomaisemineen.




Isosuon ympärillä on kangasmetsiä ja lehtoalueita, joita pitkin jatkoimme matkaamme Keimolan golf-kentän ohi, kohti Petikkoa.



Ohitimme Pitkäsuon täyttömäen eli Petikonhuipun, joka on otettu käyttöön vuonna 1989. Täyttämisen loputtua mäki maisemoidaan ja alue on tarkoitus ottaa virkistyskäyttöön. Maisemointi näytti olevan vielä kesken, eikä mäelle ollut mahdollisuutta kiivetä. 


Petikonhuipun välittömässä läheisyydessä sijaitsee Pyymosan lehto, joka kuuluu Natura 2000 -alueisiin ja näin ollen valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan. Lehdossa kasvaa yksittäisiä metsälehmuksia sekä länteen viettävällä rinteellä pähkinäpensaiden suojassa muun muassa sini- ja valkovuokkoja, metsäorvokkeja, imiköitä ja lehtoleinikkejä. Tosin näin aikaisin keväällä kukat olivat vielä hyvin vähissä.


Pyymosan alueelta löytyy myös laavu. Tällä kertaa jätimme laavulle pistäytymättä, vaikka joku oli laavulla jo ehtinytkin istuskelemaan ja tulet laittamaan.


Kulkumme jatkuin pitkin Petikon ulkoilureittiä, jolla on keskeinen rooli Vantaan kaupungin viheralueverkostossa sekä osana pääkaupunkiseudun viherkehää. Ulkoilureitiltä matkamme kulki pienempiä metsäpolkuja pitkin takaisin lähtöpisteeseen.


Retkellemme Länsi-Vantaalla tuli pituutta 10.5 kilometriä ja aikaa kului noin kaksi tuntia. Lähiretkeilyyn hyvä kohde.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanikan luontopolku ja Kasavuori

Kauhalan ulkoilualue

Elovaaran ulkoilualue