Siikajärvi, Nuuksio

Ensimmäisen kerran lähdimme liikkeelle Nuuksion luonnonsuojelualueelle Siikajärveltä lähestulkoon tasan kaksi vuotta sitten. Tuolloin olimme suunnitelleet kulkevamme reilun 12 kilometrin reitin muutamassa tunnissa, mutta toisin kävi. Tästä retkestä voi lukea blogistamme Nuuksio - Siikajärvi.


Toisen kerran teimme retken Siikajärven maisemiin tammikuussa 2018, jolloin vaelsimme Siikajärven maisemissa lumikengillä. Lumikenkäkävelyä seurasi reilun puolen vuoden mittainen tauko retkeilyssä katkenneen akillesjänteen vuoksi.



Härkää sarvista ja kolmas kerta toden sanoo! Lähdimme siis kolmannen kerran metsään Hotelli Nuuksion parkkipaikalta ja käytössämme oli siis lokakuussa 2017 suunniteltu reitti. Ajatuksena oli tehdä pidempi retki rauhallisesti edeten.


Lokakuu oli ollut Etelä-Suomessa erittäin sateinen, mutta siitä huolimatta uskoimme selviävämme varrellisilla goretex-kengillä kuivin jaloin. Heti metsään päästyämme virtasi vesi puroina yhdysreitin polkua pitkin. Pienellä luovimisella ja ketterästi kivillä hyppien, pääsimme kuivin jaloin jatkamaan matkaa kohti korkeampaa ja kuivempaa kalliota.



Yhdysreitiltä saavuimme Kolmoislammenrantatielle, josta reittimme jatkui pitkin Korpinkierrosta ja saapui Vähä-Romlammen maisemiin. Sadekelistä huolimatta lammen rannalla oli useita retkeilijöitä nauttimassa suomalaisesta järvimaisemasta.




Jatkoimme kulkuamme Korpinkierrosta pitkin Mustalammelle. Tässä kohtaa rupesi jo silmät hakemaan sopivaa taukopaikkaa makkaran paistoa varten, mutta päätimme vielä jatkaa matkaa ja odottaa paremmin reitille osuvaa grillikatosta. Virhe, sillä seuraavalle taukopaikalle olikin enemmän matkaa kuin kuvittelemme ja energiat meinasivat loppua kesken!





Reittimme poikkesi tässä kohtaa Korpinkierrokselta ja pian saavuimmekin Ahveniston lammen ja Niemelänlammen kautta Holma-saarijärven grillipaikalle. Eikä yhtään liian aikaisin! Istahdimme grillailemaan eväsmakkarat useiden muiden retkeilijöiden seuraan ja nautiskelemaan syksysäästä nuotion loisteessa.




Energiatankkauksen jälkeen palasimme takaisin Korpinkierrokselle. Poistuimme pian Korpinkierrokselta ja kuljimme metsäpolkua pitkin Poro-Kolmoislammelle. Suoalueenkin pääsimme kulkemaan ilman suurempia ongelmia ja kaksi vuotta sitten kuljettu reittikin sujui tänä vuonna kastumatta.





Kaksi vuotta sitten jouduimme jättämään reitin kulkemisen kesken ja onnistuimme kulkemaan seitsemän kilometrin reitin reiluun kahteen tuntiin vesiesteiden vuoksi. Nyt reitille tuli pituutta 13.37 kilometriä ja aikaa reitin kulkemiseen kului kolme ja puoli tuntia. Kiva reitti!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanikan luontopolku ja Kasavuori

Kauhalan ulkoilualue

Elovaaran ulkoilualue