Kaupunkiretki - Keilaniemi ja Otaniemi
Maaliskuun vaihtuessa huhtikuuksi ja rajojen pysyessä kiinni, päädyimme tekemään kaupunkiretken Keilaniemen ja Otaniemen maisemiin. Auto parkkiin Kalanokan rantaan ja suunta kohti Länsiväylää.
Alkumatkan jouduimme kulkemaan Keilaniemen rakennustyömaita väistellen ennen kuin pääsimme Keilalahden rannalle ja sitä kautta Länsiväylän ali Karhusaareen, josta löytyy Sinebrychoffin huvila. Huvilaa voi jopa vuokrata yleisökäyttään.
Keväinen auringon paiste oli saanut ihmiset liikkeelle Karhusaareen, kokemaan upean rantapolun tunnelmaa meren ja metsän välissä.
Karhusaaresta palasimme takaisin Länsiväylän toiselle puolelle ja suuntasimme kohti Itämetsää ja Otsonlahtea. Otsonlahden rannalla kulkeva reitti oli meille uusi tuttavuus, sillä aiemmin ei tälle puolelle Kehä ykköstä ole tullut eksyttyä.
Otsonlahden upeiden rantamaisemien jälkeen, lähti reittimme kulkemaan kohti Otaniemeä. Otaniemessä seikkailimme Aalto yliopiston alueella muutaman kilometrin verran ennen Laajalahden luonnonsuojelualueelle saapumista.
Laajalahti on pääkaupunkiseudun parhaita lintuvesiä, sillä se on erinomainen lintujen tarkkailupaikka. Alueen polut ja lintutornit tarjoavatkin hyvän mahdollisuuden päiväretkeilyyn.
Valtaosa Laajalahden luonnonsuojelualueesta on avovettä. Lisäksi alueeseen kuuluu laaja ruovikkoalue sekä rantalehtoja ja -niittyjä. Se on tärkeä runsaalle pesimälinnustolle sekä alueella muuttomatkoillaan levähtäville tuhansille linnuille. Alueen tarkoituksena on suojella matalaa merenlahtea ja sen lähiympäristöä.
Laajalahdesta palasimme Kuusisaarentien yli takaisin lähtöpaikalle. Kaupunkikierrokselle tuli matkaa 10.6 kilometriä ja aikaa retkeen kului tunti 45 minuuttia.

Stainless Steel Tinted - Titanium Blocks | TITanium-Arts
VastaaPoistaSteel ford fusion titanium 2019 Tinted. Titanium titanium mountain bikes blocks. Stainless steel. SteelTinted. Stainless titanium vs ceramic flat iron steel. Stainless buy metal online steel. Stainless steel. titanium price per ounce