Timmermalmin ja Toivonrinteen luonnonsuojelualueet sekä Odilampi
Päätimme lähteä pääsiäisretkelle Vantaan maisemiin. Auto parkkiin Vihdintien varteen, tien ylitys ja suunta kohti Timmermalmin luonnonsuojelualuetta.
Alkumatkamme kulki pitkin Timmermalmin pohjois-eteläsuuntaista kallionselännettä, jossa polkuja kulkee ristiin rastiin. Kallionselänne tuntuu olevan suosittu retkikohde myös maastopyöräilijöiden keskuudessa.
Kalliolta laskeuduimme kuusivaltaiseen metsään sekä laakson pohjalle, suo- ja lehtoalueelle, jossa reitti oli paikoitellen erittäin märkä.
Laakson pohjoispäästä löytyi hienoa tervaleppäkorpea, joka vaihtui etelään päin tultaessa muiksi korpityypeiksi ja kosteaksi lehdoksi. Laaksopainanteen eteläosasta löytyi myös pienehkö neva.
Timmermalmin alueen
puusto on laajalti luonnontilaisen kaltaista ja lahopuita alueella on paljon. Alueella vierailee säännöllisesti hirviä ja valkohäntäkauriita, joten peuran kohtaaminen alueella ei ollutkaan yllätys.
Käännyimme Kehä III varresta takaisin metsään. Polku oli tässä kohtaa erittäin kostea, mutta matka jatkui kuivin jaloin takaisin laakson pohjalle.
Alueella kulkee pieni puro, johon sammakot olivat löytäneet tiensä. Vaikka pysähdyimme hetkeksi ihailemaan kutuja, eivät sammakot suostuneet näyttäytymään.
Nousimme takaisin metsään ja silmiin osui aurinkoisella rinteellä useamman korvasienen esiintymä. Ei mennyt sieniretki keskuspuistossa hukkaan, sillä silmät hakivat tiedostamatta korvasienen kurttuisia muotoja.
Pian sienilöytöjen jälkeen alkoi retkemme tylsin osuus, sillä reittimme kulki jonkun matkaa Juvanmalmintietä pitkin kohti Vihdintietä. Alitimme Vihdintien ja käännyimme Mariannantieltä Odilammelle, joka on pieni järvi Espoon ja Vantaan rajalla
Toivonrinteen luonnonsuojelualue on kuusivaltaista korpea, reheviä lehtorinteitä sekä kallioita. Toivonrinteessä onnistuimme kadottamaan polun muutamaankin kertaan, mutta pienen umpimetsässä rämpimisen jälkeen löysimme takaisin polulle ja autolle.
Alkumatkamme kulki pitkin Timmermalmin pohjois-eteläsuuntaista kallionselännettä, jossa polkuja kulkee ristiin rastiin. Kallionselänne tuntuu olevan suosittu retkikohde myös maastopyöräilijöiden keskuudessa.
Kalliolta laskeuduimme kuusivaltaiseen metsään sekä laakson pohjalle, suo- ja lehtoalueelle, jossa reitti oli paikoitellen erittäin märkä.
Laakson pohjoispäästä löytyi hienoa tervaleppäkorpea, joka vaihtui etelään päin tultaessa muiksi korpityypeiksi ja kosteaksi lehdoksi. Laaksopainanteen eteläosasta löytyi myös pienehkö neva.
Käännyimme Kehä III varresta takaisin metsään. Polku oli tässä kohtaa erittäin kostea, mutta matka jatkui kuivin jaloin takaisin laakson pohjalle.
Alueella kulkee pieni puro, johon sammakot olivat löytäneet tiensä. Vaikka pysähdyimme hetkeksi ihailemaan kutuja, eivät sammakot suostuneet näyttäytymään.
Nousimme takaisin metsään ja silmiin osui aurinkoisella rinteellä useamman korvasienen esiintymä. Ei mennyt sieniretki keskuspuistossa hukkaan, sillä silmät hakivat tiedostamatta korvasienen kurttuisia muotoja.
Pian sienilöytöjen jälkeen alkoi retkemme tylsin osuus, sillä reittimme kulki jonkun matkaa Juvanmalmintietä pitkin kohti Vihdintietä. Alitimme Vihdintien ja käännyimme Mariannantieltä Odilammelle, joka on pieni järvi Espoon ja Vantaan rajalla
Järven länsirannalta löytyi myös yleinen uimaranta. Odilampi on rehevä ja järveä vaivaa umpeenkasvu.
Odilammelta lähdimme kulkemaan pikkusiltoja pitkin kohti järven itäpuolella sijaitsevaa Toivonrinteen luonnonsuojelualuetta, joka kuuluu myös Natura 2000 -verkostoon. Alueen suojelupäätös on vuodelta
2002.
Toivonrinteen luonnonsuojelualue on kuusivaltaista korpea, reheviä lehtorinteitä sekä kallioita. Toivonrinteessä onnistuimme kadottamaan polun muutamaankin kertaan, mutta pienen umpimetsässä rämpimisen jälkeen löysimme takaisin polulle ja autolle.
Pituutta Vantaan luonnonsuojelualueilla kulkeneelle reitillemme tuli 11 kilometriä ja aikaa polkujen samoamiseen kului lähes kolme tuntia. Kokemisen arvoinen paikka!
Kommentit
Lähetä kommentti