Helteinen Oittaa

Espanjan helteistä Suomen helteisiin ja iltalenkille Oittaalle. Edellisen kerran retkeilimme Oittaan maastoissa lokakuussa, jolloin polut olivat enemmän ja vähemmän sateen liukastuttamia.


Auringon paistaessa saavuimme Oittaan ulkoilualueelle, josta otimme suunnan Oittaan luontopolulle. Luontopolku lähtee liikkeelle Oittaan kartanon päärakennuksen kupeesta. Polunvarren maasto on pääosin kuusikkoa. 





Luontopolku on yksi Espoon 26 luontopolusta. Espoon kaikki luontopolut ovat kuljettavissa tavallisissa ulkoilujalkineissa, eikä kumisaappaita pääsääntöisesti tarvita. Kosteimpiin paikkoihin on rakennettu pitkospuut ja jyrkimmissä kallio-osuuksissa kulkua helpottavat portaat. 




Bodominjärven rantametsä ja tervaleppäkorpi tuovat reittiin vaihtelua. Luontopolku kulkee pääosin Oittaan purolaakson luonnonsuojelualueen lähellä Oittaan ulkoilukeskusta. 



Polku on helppokulkuista metsäpolkua ja loppupään kalliorinteeseen on rakennettu portaat helpottamaan kulkua. 



Oittaan luontopolku on pituudeltaan vain vajaat kaksi kilometriä, joten jatkoimme lenkkiä Bodomjärven rannalta kuntorataa pitkin lähes kehä III:lle saakka.



Kuntoradan varteen jää myös Oittaan grillikatos, joka oli nyttenkin käytössä.


Kuntoradalta poikkesimme kertaalleen metsäpolulle, mutta muutoin lähes koko loppureitti kulki kuntoreittiä pitkin.



Retkelle tuli kaikkinensa pituutta 7.3 kilometriä ja aikaa reitin kulkemiseen kului vajaat puolitoista tuntia. Reitti on erittäin helppokulkuinen ja reitille on helppo päästä. 

 Reitti Movescountissa



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanikan luontopolku ja Kasavuori

Kauhalan ulkoilualue

Elovaaran ulkoilualue