Rääkkylän K/U-reitti

Mökkilomalla ollessamme etsimme uusia luontokohteita retkeilyä varten. Sadepäivänä päätimme jäädä lähikulmille ja retkeillä lähikylällä. Löysimme Rääkkylän nettisivuilta valmiita reittejä ja valitsimme reitin, jonka lähtöpiste oli keskellä kylää.


Jätimme auton parkkiin Rääkkylän S-marketin pihaan, latasimme reitin Suuntoon ja lähdimme kulkemaan kohti Paksuniemeä.


Reitin alukupää kulki pitkin asfaltoitua kevyenliikenteen väylää. Jo vajaan kilometrin päässä Rääkkylän keskustasta, pääsimme nauttimaan maalaismaisemista lehmineen. Matka jatkui kohti Paksuniemen uimarantaa.





Rääkkylän K/U-reitti olisi kääntynyt ennen uimarannan tienhaaraa pellon poikki yksityistielle, mutta meidän reittimme kulki vanhan kivinavetan kulmalta. Ennen käännöstä kävimme kuitenkin uimarannalla ihailemassa Oriveden Jänisselkää.


Jatkoimme kulkuamme yksityistietä pitkin, jonka varteen muurahaiset olivat rakentaneet rivitalon.




Reittimerkin ohjaajamana otimme suunnan havumetsään. Metsässä reittimerkit hävisivät puolen kilometrin matkalla kokonaan ja ilman kelloja olisimme olleet pulassa.



Suunnistimme kellojen avustuksella ja löysimme takaisin merkitylle reitille, jota pitkin tuskin kukaan muu oli kulkenut vuosiin. Polku oli umpeen kasvanut, metsittynyt ja jäänyt kaatuneiden puiden alle.



Pääsimme metsästä pienen rämpimisen, kuoppien ja kivien väistelyn jälkeen takaisin hiekkatielle. Hiekkatien varressa, suuren kiven kyljessä, oli suuri nuoli, joka ohjaa kulkijat K/U-reitille.


Vuorlahdentiellä matkallemme osuin Rääkkylän vanha suojeluskuntatalo Pirttikallio, joka toimi alkujaan nuorisotalona ja myytiin Suojeluskunnalle 1926. Talossa kokoontuivat Rääkkylän Suojeluskunnan esikunnan lisäksi Lotat, Martat ja Nuorisoseura. Suojeluskuntatalo näyttää nähneensä parhaat päivänsä ja muistona Suojeluskunnasta on talon seinässä on vain messinkinen laatta.

Suojeluskuntatalon aidan jäänteet

Vuorlahdentieltä käännyimme jälleen kirkonkylän kevyen liikenteen väylälle. Reitti kulki vielä Rääkkylän kirkon ohi, takaisin S-marketin pihaan.




Reitille tuli pituutta noin 6.9 kilometriä ja aikaa matkan kulkemiseen meni vähän alle puolitoista tuntia. Reitti oli erittäin huonosti merkitty metsäosuudella ja polku puuttui kokonaan.

 Rääkkylän luontopolku


Mökille tultuamme ja karttaa tutkittuamme, huomasimme, että metsäosuuden olisi voinut kiertää teitä pitkin, jolloin reitille olisi tullut hieman enemmän matkaa, mutta kuljettu aika olisi varmasti lyhentynyt.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanikan luontopolku ja Kasavuori

Kauhalan ulkoilualue

Sieniretki Keskuspuistoon