Nuuksion järvireitti
Sadepilvet roikkuivat pääkaupunkiseudun yllä tehden päivästä
erittäin harmaan. Syksyisestä kelistä huolimatta päätimme lähteä tutustumaan
Nuuksion itäreunaan.
Jätimme auton parkkiin
Pyyslammen rantaan ja kävelimme Vanhan Porintien vartta pitkin muutaman sataa
metriä ennen metsätielle poikkeamista. Kävelimme tietä pitkin, jossa ainoat
retken aikana tapaamamme ihmiset tulivat meitä vastaan sienikorin keikkuessa
polkupyörän ohjaustangossa.
Olimme piirtäneet tämän päiväisen
reitin kulkemaan Suolikasjärven rantoja pitkin. Hyvin pian metsäpolun varresta
siinsi järvi, jonka pilvet värjäsivät harmaaksi.
Muodoltaan Suolikas on erikoinen, sillä se on pohjoispäästä
todella kapea ja jokimainen, kun taas etelässä on paljon erilaisia muotoja.
Suurin osa Suolikkaan rannoista kuuluu Nuuksion kansallispuiston
alueeseen.
Suolikkaan ympäristö koostuu metsistä ja paikoin jyrkistäkin
kallioista, joten kulkeminen metsässä oli paikoitellen hidasta. Reitti
Suolikaan rannalla nousi ja laski vuoron perään ja sateen kastelemassa metsässä
sai asetella askelensa tarkasti. Jo tässä kohtaa totesimme kenkävalinnan
vääräksi, sillä yön aikana oli sade kastellut reitin paikoin hyvinkin märäksi
ja Salomonin kosteutta pitävät kengät eivät riittääneet pitämään kosteuta
loitolla.
Suolikkaalta laskeuduimme kengät litisten Pöksynhaaraan
rantaan, jossa jäimme ihailemaan syksyistä suomaisemaa. Jatkoimme matkaa kohti
Iso Majaslampea, mutta heti liikkeelle lähdön jälkeen, jouduimme pysähtymään ja
pukemaan sadetakit päälle.
Jatkoimme vaihtelevassa säässä kulkuamme Iso Majaslammen
rantaa pitkin. Rannalta löytyi nuotiopaikka, jossa joku retkeilijä oli
pysähtynyt pitämään taukoa ja katselemaan järvellä asustavia joutsenia.
Iso Majaslammelta suuntasimme retkemme huipulle eli
Mustakorvenkalliolle. Mustakorvenkalliolta löytyy Espoon korkein kohta, joka on 114,2 metrin korkeudella merenpinnasta. Kiipeämistä siis
riitti. Mustakorvenkallio on graniittia ja granodioriittia, joissa rakoilu näkyy syvinä
raitoina. Kalliolta laskeuduimme jälleen järven rantaan - nyt edessä oli
Saarijärvi, jonka pinta on yli 40 metriä kalliota
alempana.
Saarijärven eteläisellä rannalla sijaitseva silokallio on
matala niemi, josta on hyvä näköala järvelle. Saarijärven etelärannalla on myös
muita silokallioita sekä aaltojen huuhtomia rantakivikoita.
Ennen Saarijärvelle pääsyä, pääti taivas revetä vielä
kertaalleen. Satoi kaatamalla ja täytyy myöntää, etteivät varusteet aivan tämän
tasoista vesisadetta kestäneet. Onneksi lämpötila oli ajankohtaan nähden
korkealla, muutoin olisi saattanut kylmä yllättää.
Saarijärveltä kuljimme pienen ja pyöreän Sarkkisen järven
kautta takaisin Suolikkaan rantaan, sitä kautta mökkitietä pitkin autolle ja
kotiin kuumaan suihkuun.
Täytyy sanoa, että tämä osa
Nuuksiota oli hyvin erämaahenkinen. Rannoilta avautui hienot maisemat alas
järville ja retkeillä sai täysin rauhassa. Maastoltaan reitti on vaativa
jyrkähköjen nousun ja laskujen, sekä juurakkoisten polkujen vuoksi. Syksyn
sateiden vielä jatkuessa, saattaapi reitille tarvita myös hyvin vettä pitävät
jakineetkin.
Matkaa Nuuksion järvireitille
tuli noin 10 kilomteriä ja aikaa reitin kulkemiseen kului lähes kolme tuntia.
Hieno syysretki!
Kommentit
Lähetä kommentti